Gootit

Keitä ovat nämä mustiin pukeutuvat, hautausmailla viihtyvät, E.A.Poe:a lukevat surullisen näköiset, kalpeat kasvoiset henkilöt?

 

Goottilaisuus on sen yksinkertaisimmassa muodossaan alakulttuuri. Ryhmä ihmisiä, jotka viihtyvät toistensa seurassa. Ei ole olemassa tarkkoja määritteitä, millainen pitäisi olla tai mitä pitäisi tehdä ollakseen gootti, mutta pieniä edellytyksiä tietenkin on. Jokaisella ihmisellä goottiskenessä on erilainen maku musiikin suhteen, he seuraavat eri uskonnollisia polkuja, heillä on omat harrastuksensa ja ajan vietto tapansa sekä vaatetuksellinen tyylinsä. Voisi sanoa, että on mahdotonta sanoa tarkalleen mitä goottilaisuus on, sillä jokaisella gootilla on oma käsitys siitä mikä on goottia ja mikä taas ei. Vaikka goottilaisuus onkin punk-kulttuuri, historiallisesti puhuen, gootit eivät torju valtavirtaa välittömästi punkkarien tapaan, vaikkakin suurimmalta osalta gooteista puuttuu usko ja luottamus sekä kiinnostus valtavirran arvoja kohtaan. Useat gootit ovat vapaa-ajattelijoita, ihmisiä, jotka eivät hyväksy moraalisääntöjä vain siksi, että heille sanoo ”Näin se vain on” tai ”Näin Jumala sanoo”. ”Omia” kiinnostuksen kohteena heillä on musiikki, vampyyrit, hautausmaat, goottilaiset taiteet ja kirjallisuus, sekä synkät, oudot ja yliluonnolliset asiat. Gooteilla ei ole yhteistä ideologiaa, mutta yhdistävänä tekijänä pidetään uskoa siihen, että kauneutta voi löytää pimeyden varjoista. Uskomuksen takia gootit, kuten kaikki muutkin, jotka uskovat samoin, pystyvät helpommin hyväksymään maailman sellaisenaan kuin se on, kaikkine vääryyksineen ja epäkohtineen.

Tarkan ideologian puuttumisen vuoksi on mahdotonta laskea goottien lukumäärää. Eniten gootteja kuitenkin löytyy Pohjois-Euroopasta ja englanninkielisistä maista. Englanti ja Saksa ovat kulttuurin kaksi polttopistettä.

Goottiin saatat törmätä esim. hautausmaalla, kirjastossa, kirjakaupassa, festareilla ja keikoilta, kahviloissa, internetissä, melkeinpä mistä vain. Kaikista suurimmalla varmuudella gootteja kuitenkin löytää pimeistä ja pelottavista goottiklubeista.

Kaikkien uskontojen ja poliittisten suuntausten hyväksyminen on yleistä goottipiireissä, kyse ei kuitenkaan ole poliittisesta ryhmästä. Koska goottilaisuus alakulttuurina perustuu lähinnä vaatetukseen ja musiikkiin, oletetaan sen kaavamaisesti olevan osa jonkinlaista kulttia tai goottien olevan satanisteja. Näin se ei kuitenkaan ole. Goottiskene vain on laaja-alaisesti muuttuva, kuten muukin yhteiskunta. Gootit saatetaan sekoittaa liian usein myös saatananpalvojiin pelkästään mustan vaatetuksen takia. On kuitenkin virhe sanoa kenenkään palvovan mitään pelkästään vaatteiden takia. Gootit nimittäin eivät palvo saatanaa. Gootteja ei tule myöskään sotkea ns. norjalaisiin kirkonpolttajiin, eli black-metallisteihin tai hautausmailla hautakiviä kaatelemassa käyviin ihmisiin, vaikka he hautausmailla hyvin viihtyvätkin.

Kaikkien uskonto hyväksymisen johdosta gootit saattavat käyttää myös minkä tahansa uskonnon symboleja, kuitenkaan uskontoon kuulumatta. Pentagrammit (pakanauskonnot), ristit (kristinusko) ja Ankh-ristit (Muinais-Egypti) ovat erittäin suosittuja. Goottilaisuus ei siis ole uskonto, vaan enemmin elämäntapa tai –tyyli.

Rasismi ja seksismi eivät myöskään kuulu goottilaisuuteen. Minkä tahansa ikäinen, rotuinen ja värinen ihminen voi olla gootti, vaikka kalpeus onkin suuri plussa. Väkivalta on myös lähes tuntematon käsite.

Goottilaisuuteen liitetään usein myös kauhukirjallisuuden lukeminen, kauhuelokuvien katsominen ja larppaus eli roolipelaaminen, jotka kuitenkin ovat goottilaisuudesta täysin erillinen ilmiö. Monet gooteista ovat hyvin luovia ja taiteellisia ihmisiä; he harrastavat kuvataiteita, musiikkia ja kirjallisuutta ja ilmaisevat itseään runojen voimin. Jotkut hankkivat kuolemaan liittyviä esineitä, kuten pääkallokoruja tai peräti ruumisarkkuja, toiset taas harrastavat kävelyretkiä hautausmaille, mitä Suomessa vieroksutaan. Toista on esim. Ranskassa ja Englannissa, missä hautausmailla oleskelu on täysin normaalia. Suurin osa myös on kiinnostunut vampyyreitä, joiden innoittamina kerrotaan joidenkin jopa juovan verta.

Goottilaisuus on ollut Suomessa aina aivan pieni alakulttuuri ja luultavammin se myös pysyy sellaisena, koska se on kulttuurina hyvin sisäänpäinkääntynyt, eivätkä gootit pahemmin yritä ’käännyttää’ ketään ryhtymään gootiksi.

 

Mistä termi ”gootti” on peräisin?

 

Termin ympärillä on pyörinyt hyvin ymmärrettävä sekasorto.

Alkujaan se viittasi tiettyihin Pohjoismaisiin ja Saksalaisiin heimoihin, jotka viime kädessä osallistuivat Rooman tuhoon. Termistä ”goottilainen” tuli synonyymi sivistymättömälle ja barbaariselle.

 

Keskiajalla rakennettiin suuria ja pahaenteisiä katedraaleja, joista tunnetuin lienee Notre Dame. Barokkiajan historioitsijat alkoi myöhemmin viitata näihin tuomiokirkkoihin termillä ”goottilainen” osoittaakseen sen mauttomuuden ja epäjalon olemuksen. Vitsi ei kuitenkaan koskaan unohtunut, vaan sen sijaan, että historioitsijat olisivat muuttaneet suositusta arkkitehtuurityylistä, he onnistuivat vain muuttamaan sanan merkityksen. Ihmiset otaksuivat ”goottilaisen” tarkoittavan ”pimeää ja pahaenteistä” kirkkojen ulkoasun mukaisesti.

 

Seuraavaksi saavumme 1800-luvun lopun pelottavaan ja mysteeriseen kauhukirjallisuuteen (esim. Mary Shelly: Frankenstein ja Bram Stoker: Dracula). Kirjallisuuden tapahtumat alkoivat sijoittua pimeisiin luostareihin, kirkkoihin ja linnoihin. Niin sitä alettiin pikku hiljaa kutsua goottilaiseksi kirjallisuudeksi.

Termin tarkoitus sai taas uuden merkityksen: kaamean, pelottavan.

 

Kun muutama punkbändi alkoi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella muuttua synkemmiksi ja kolkommiksi, Brittilehdistö liitti termin myös musiikkiin, koska yhteys arkkitehtuuriin ja kirjallisuuteen oli ilmeinen.

 

Ja viimeinen, termi liitettiin ihmisiin, jotka kuuntelivat goottilaista musiikkia.